Fanitapaaminen @ Helsinki 11.6.

Young Love päivä @ Helsinki 11.6.2012

Kertomus eilisestä:

Tulin itse vähän yli 12 paikan päälle Kaisanniemen puistoon ja siellä oli jo tanssiharjoitukset meneillään! Järjestäjät opettivat kaikille tanssin koreografian ja harjoittelimme flashmobia 13:45 asti, jonka jälkeen oli (ruoka)tauko. Ensimmäinen tanssiesitys oli Narinkkatorilla ja sen jälkeen fanit tanssivat vielä kolme kertaa viimeisenä rautatientori. Jedwardille kuvattiin myös videoviesti! =:)

What happens tonight boys happens in Finland

Iltapäivällä järjestäjien päättäessä flashmob-päivän noin kymmenen fania jatkoivat päivää tekemällä esimerkiksi YOUNG LOVE – tekstin ihmiskirjaimilla, ostamalla kaupasta saksalaisia lehtiä(JEDWARD!) ja pitämällä iltaan asti hauskaa.

Kaikkein parasta oli viettää aikaa muiden fanien kanssa

– osallistunut fani

Paikan päällä oli noin 35 fania joista 30 osallistui flashmobiin ja iso kiitos tästä päivästä kuuluu fanien lisäksi järjestäjille! Kiitos Nelli, Melina, Jenna ja Isabelle!

– WOW JEDWARD || Jedward Suomi

Järjestäjät muokkaavat kaikista tanssiesityksistä yhden virallisen videon, jonka toivottavasti myös Jedward näkisi, mutta jos et malta odottaa miltä meno näytti eilen niin voit katsoa fanin youtube-videon täältä ;-)

On ihana huomata kuinka aktiivisia ja energisiä suomalaiset fanit ovat ja että fanit järjestävät tälläisiä tapahtumia ja osallistuvat niihin! Suomessa on muitakin kaupunkeja kuin Helsinki ja faneja löytyy aivan varmasti ympäri Suomea. Pienikin fanitapaaminen on iso asia ja jos tarvitset apua miitin järjestämisessä tai haluaisit sellaisen jonnekin päin Suomea niin ota yhteyttä jedwardfinland@gmail.com ja tehdään parhaamme, että fanit löytäisivät toisensa ja Jedward teidät! :)

7 thoughts on “Fanitapaaminen @ Helsinki 11.6.

  1. Olispa tääll Jyväskylässäkin joskus joku fanitapahtuma :)..
    Jos nyt joku tän viestin huomaa niin,minkä ikäisiä te ootte ?
    Ite oon vasta 13 :>

  2. Mistä noit takkeja mitkä oli Jedward Wow Oh Wow musa videos nii mist noit vois ostaa?? =:)

    • eiks ne oo jeremy scottin?
      haluisin sellasen mut hinta vähä enemmä mitä on mul rahaa :D

  3. hehee oli just hauska päivä! :)
    Haluun jo nähä meijä lauluvideon :D !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s