Iltalehti: Jedward-veljekset marssivat lehdistötilaisuuteen pukeutuneina – purukumiautomaateiksi!

Euroviisuissa on totuttu räväyttävään pukuloistoon. Jo toista kertaa peräkkäin maataan euroviisuissa edustava Jedward on jo tottunut viisukarnevaaliin.

Vilkkaina ja puheliaina tunnetut, Suomessa pariinkin otteeseen vierailleet John ja Edward Grimes, 20, pomppivat perjantaisessa lehdistötilaisuudessa pöydän päällä. Samalla he esittelivät asujaan, joiden etuosassa erottui muovikupu, purukumipalloja ja automaateista tuttu vääntönuppi.

Edellisessä lehdistötilaisuudessa pojat esiintyivät popcorn-rasioiksi pukeutuneina.

Tavanomaisen haastattelutilaisuuden sijaan energiset kaksoset poukkoilivat edestakaisin ja puhuivat yleisölle niitä näitä. Lopulta John otti mikrofonin ja alkoi haastatella veljeään.

– No niin, Edward. Kenestä viisuartistista pidät tänä vuonna?

Vastauksena Edward alkoi hyräillä Kyproksen kappaletta, Ivi Adamoun La La Lovea.

John Grimes muistutti myös veljelleen, että Time-lehden mukaan he ovat voittajia ja että amerikkalaisen mediapersoonan, Oprah Winfreyn mukaan he ovat ”maailman vaikutusvaltaisimmat kaksoset”.

Pojat keskustelivat lehdistön edessä myös siitä, että he tekevät esiintymisasunsa itse – ja kertoivat popcornasun teko-ohjeet.

Eriskummallinen lehdistötilaisuus muuttui tavanomaisemmaksi, kun veljensä kysymyksiin tuskastunut Edward huusi yleisölle:

– Miksi te ette kysy mitään? Kysykää tekin jotain!

Jedward kilpailee Suomen kanssa euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 22.5.

Lähde iltalehti.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s